logo

Uuden golfkauden lähestyminen saa perhoset lentelemään vatsassa. Kevään paras päivä, uuden kauden startti on ihan lähellä. Yksi kevään huippuhetkistä on kapteenin kunnia olla lyömässä kauden avauslyöntejä. Tilanne on aina yhtä jännittävä – Mika on ikuistamassa hetken kameransa kanssa ja mielessä pyörii osuuko palloon pitkän pelaamattoman talven jälkeen. Kun ensimmäinen swingi onnistuu ja pallo lähtee kohti greeniä, sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Sen voi ymmärtää vain muut tähän lajiin rakastuneet.

Uusi golfkesä tuo jälleen mukanaan monipuolista toimintaa naisjäsenillemme. Kesä aloitetaan yhteisillä kauden avajaisilla toukokuussa. Avajaisten teemana on mukava yhdessäolo; kahvitellaan klubilla, vaihdetaan talven kuulumiset ja nautitaan tietysti yhteisestä pelistä. Naisten pelit jatkuvat läpi tulevankin kesän, mutta hieman uudistetussa muodossa. Tänä kesänä yhteisiä pelejä on joka toinen viikko, peliajat vuorottelevat päivä- ja ilta-aikoina. Näin pyritään löytämään yhä useammalle sopivia yhteisiä peliaikoja. Omia pelitaitoja on mahdollista petrata tutun pron Krista Palola ohjauksessa. Alkeiskurssien ja yksityistuntien lisäksi naisille on tarjolla vaihtuvateemaisia opetusklinikoita touko-elokuussa. Kilpailuista innostuneille on jälleen hienoja uutisia, oma naisten kisamme Sähäkkä Ladies Open pelataan lauantaina 11.8.2018. Lisäksi perinteinen naisten 5 seuran ottelu on Kalajoella sunnuntaina 29.7.2018.

Golf on monella tapaa koukuttava laji. Pelipäivät eivät todellakaan ole toistensa kaltaisia; edellisellä kerralla kaikki saattoi sujua kuin tanssi, mutta seuraavalla kerralla peli tökkii kuin ikinä ei olisi golfmaila kädessä ollutkaan. Monesti yksi onnistuminen, esimerkiksi kahdellatoista tehty birdie, saa lukemattomat muut epäonnistumiset unohtumaan ja palaamaan kentälle jälleen seuraavanakin päivänä. Näitä huippuhetkiä varten klubillamme on naisten oma birdiepuu, johon ”böödi-lintuja” kerätään pitkin kesää. Kauden päättäjäisissä kaikkien lintuja palauttaneiden kesken arvotaan pieniä palkintoja, ja lisäksi kesän birdie-mestari palkitaan!

Aurinko paistaa ja greenit jo hieman vihertävät. Toivottavasti enää ei tarvitse montaa yötä nukkua, ennen kuin pääsemme perinteisiin kauden avaustalkoisiin ja sitä kautta pelaamaan. Toivotan kaikille seuramme jäsenille aurinkoista ja onnistunutta pelikautta, muistetaan kaikki nauttia tästä maailman parhaasta pelistä. Lisäksi haluan toivottaa kaikki uudet ja vanhat naisjäsenemme todella lämpimästi tervetulleiksi mukaan yhteiseen toimintaan! Tulkaa rohkeasti nykäisemään hihasta ja juttelemaan kun kentällä näemme.

Ladykapteeni Tiina

Jätä kommenttisi

Kirjoita kommenttisi vieraana

0
Kommenttisi odottaa ylläpidon hyväksyntää.
käyttöehdot.
  • Ei kommentteja

Seuramme yhteystiedot:
Nivalan Seudun Golf ry
PL 47 (Ravitie 60)
85500 NIVALA   

Aukiolotiedot:
Kenttä: Suljettu 18.11.
Range: Suljettu 15.10.
Lähipelialue: Suljettu 19.10.

Klubi/Kahvio aukioloajat: 
Kahvio suljettu tältä kaudelta 8.10 alkaen
Kts Toimiston aukioloajat!

Toimiston aukioloajat:
Ei säännöllistä päivystystä talvikaudella, mutta toiminnanjohtaja Mika Takasen tavoittaa puhelimitse
toimisto(ät)nivalanseudungolf.fi / 08 443700

Puhelimet:
Toimisto: 08 443 700
Caddiemaster: 050 3641 666
e-mail Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nivalanseudungolf.fi