03.10.2024 12:00
Loppukauden aukiolosuunnitelmat (edit 30.10.)
Näin loppukaudesta kenttää aletaan myös valmistaa talvehtimiskuntoon.
Kasvu alkaa olla jo todella vähäistä ja viimeiset viheriöleikkuut tehtiin keskiviikkona.
Jos kisoja pystytään vielä pitämään, niin viheriöt tasoitetaan jyräämällä.
Ma 30.9. tehtiin viimeisimmät kasvinsuojeluruiskutukset ja niiden osalta tilanne hyvällä mallilla. Ennen viheriöiden jäätymistä vielä ainakin kertaalleen.
Mehän teimme jo syyskuussa viheriöholkitukset ja tämän myötä varsinaista painetta kesäviheriöiden sulkemiseen ei ole.
Viime viikolla tyhjennettiin myös kastelujärjestelmä paineilmalla ja alla alustavat suunnitelmat lähiviikoille
Muistakaa myös, että näin syksyllä kuuraisella kentällä pelaaminen kielletty ja hyvän talvehtimisenkin kannalta on ensisijaisen tärkeää paikata lyönti- ja alastulojäljet!
Erityisesti paikkaamattomat alastulojäljet viheriöillä antaa otolliset olosuhteet erilaisille kasvitaudeille!
Viikko 40
Väylien, lyöntipaikkojen viiltoilmaistus . Ei vaikuta pelaamiseen.
Leikkurit pestään pois.
Kahvio suljetaan viimeistään su 6.10
Viikko 41 -> kesäviheriöt toistaiseksi, mutta kahvio kiinni
Roskikset, penkit, pallopesurit, kerätään kentältä pois.
Range suljetaan, palloautomaatti pestään.
Golfautot pestään ja laitetaan talviteloille.
Kahvio auki ainoastaan kisapäivänä la 12.10
VK 42 (kesäviheriöt toistaiseksi)
Kasvinsuojeluruiskutus viheriöille (tehty ma 14.10)
Kaivinkoneella 14 lammen perkkaus, 6 väylän alkupään kumpujen madalluksen aloitus.
Väylä 6 pelataan loppukauden ajan par 4:na jolloin lyöntimäärään lisätään yksi lyönti jos tasoitus tai kilpailukierros.
Kahvio avoinna ainoastaan Cross County kisapäivänä la 19.10
VK 43 (kesäviheriöt toistaiseksi)
Viheriöiden viiltoilmaistus ja tappi-ilmaistus, jos näyttää että kelit loppuu vk 44.
Kaivinkoneurakoitsijat syyslomalla.
Mika myös syyslomalla muutaman päivän.
Kahvio suljettu koko viikon.
Lokakuun pistebogey | Golf GameBook Tournament
VK 44 (kenttä suljetaan 30.10)
Kaivinkone urakointia etuysillä useassa paikassa, jonka takia vain takaysi pelattavissa.
Talvikylvö viheriöille 28.10.
Kasvinsuojeluruiskutus viheriöille 29.10
Näillä keliennusteilla ti 29.10 viimeinen pelipäivä takaysinkin osalta tälle kautta!
Nexgolfin varauskalenterista löytyy tarkka tieto onko kenttä pelattavissa ja onko kesä- vai talviviheriöt.
-Mika/NSG