logo

Tässä on nyt tiistaista 20.4. asti oltu auki kesäviheriöille ja viikonvaihteen aamut on mennyt lumien sulamista odotellessa, ennen kuin kentälle on päässyt.
Pelaajia on käynyt reilut nelisen sataa vaikka viikonvaihde on ollut kelien takia hiljaisempaa ja kahvio on suljettu etuajassa asiakkaiden vähyyden takia.
Myös su 25.4. klubi sulkeutuu aikaisemmin, mutta katsotaan aika tarkemmin

Ensi viikolle ennusteet lupaa erittäin kylmiä öitä, mikä aiheuttaa ison riskin takapakkien suhteen varsinkin kun kenttä on jo startannut uuteen kasvukauteen ja muutoinkin talvehtinut kohtuullisen hyvin.

Näin ollen on päätetty seuraavaa:

Viheriöt aletaan suojaamaan harsoilla maanantaina 26.4. aamupäivästä ja samoin lyöntipaikkoja. 

Toiselle ysille laitetaan talvikupit (oranssit lyöntipaikat) ulkoilua varten, mutta pelaamaan voi mennä vain klo 11-18 välisin lähtöajoin. Koska illasta alkaa keli jo jäähtymään niin klo 20 mennessä pitää olla kenttä tyhjä.
Kahvio suljetetaan toistaiseksi, kun asiakasvirta pienenee.
Ajanvaraukset talviviheriölle tehdään myös nsg.nexgolf.fi
Greenfee 10€/15€ 9r/18r

 

Vappuviikonvaihteen säätä seurataan kesäviheriöiden avaamisen suhteen ja päätös avataanko kesäviheriöt ja kahvio vapuksi tehdään torstaiaamuna.

-Mika Takanen
 0503643095
 Toiminnanjohtaja
 Nivalan Seudun Golf 

Seuramme yhteystiedot:
Nivalan Seudun Golf ry
PL 47 (Ravitie 60)
85500 NIVALA   

Aukiolotiedot:
Kenttä: Avoinna kesäviheriöin 
Range: Avattu 1.4, lyönnit myös ruoholta.
Lähipelialue: Avoinna

Klubi/Kahvio aukioloajat: 
6.6. ALKAEN 
MA-PE 8-21
LA-SU 8-19

Toimiston aukioloajat:
Arkisin klo 8-16
toimisto(ät)nivalanseudungolf.fi / 08 443700

Puhelimet:
Toimisto: 08 443 700
Caddiemaster: 08 443 700
e-mail Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nivalanseudungolf.fi