logo

FIRMAPUULAAKI 2013

Pelimuotona edellisien vuosien tapaan harvinainen tasoituksellinen scramble reikäpeli. Tasoitukset lasketaan siten, että slopet yhteen ja kerrotaan 0,25 käytettäen normaalia pyöristyssääntöä (tasoitus ei voi olla isompi kuin pienemmän oma).  Joukkueiden pelitasotusten ero huomiodaan järjestyksessä hcp 1 väylästä lähtien!
Firmapuulaki pelit pelataan maanantaisin parittomina viikkoina! Pelipäivän pelien alkamisaika on joukkueiden toiveiden mukaan etukäteen lukittu.  Voitosta saa 3 pistettä ja tasapelistä 1 pisteen. Jatkoreikiä pelataan vasta finaalissa. Tasatilanteissa ratkaisee ensisijaisesti keskinäinen ottelu, jonka jälkeen reikäero.  Mikäli toinen joukkue on pelipäivänä paikalla, merkitään se joukkue voittaneeksi ja reikäeroksi +1. Molempien joukkueiden ollessa pelipäivänä poissa, merkitään molemmille joukkueille nollapistettä ja reikäeroksi molemmille -1! Herrasmiessääntöihin kuuluu, ottaa yhteyttä vastustajaan etukäteen, mikäli oma joukkue on estynyt saapumaan paikalle pelipäivänä. Erityistilanteissa joukkueet voivat muuttaa pelipäivän peliaikaa eri ajankohdalle samana päivänä! Peliajan muutosta ei joukkueet voi kuitenkaan vaatia toiselta joukkueelta.  Alkupelissä on mahdollista pelata vain 9-reikää, jolloin joukkueet pelaavat etuysin!  Joukkueet voivat vaihtaa lähtöjärjestystään alkusarjassa siten, että 18 reiän kierrosta pelaavat joukkueet lähtevät ensin matkaan.
Pudotuspeli kierroksiin varataan aikaa noin 2 viikkoa per kierros ja palkintojen jako suoritetaan sponsoreiden kutsukisassa pe 27.9, johon firmapuulaakin voittajajoukkueelle tulee "villi-kortti".

Pelit pelataan 2h joukkuein, mutta pelaajia saa vaihtaa firman sisällä eri peleissä. Joukkueen jäsenillä pitäisi olla verokortti samassa firmassa tai jokin muu kytkös työsuhteessa. Epäselvissä tapauksissa ota yhteys Mika Takaseen, 050-3643095.

Koko turnauksen hinta on 100,-/joukkue  (ja tietysti pelioikeudet pelaajilta).

Seuramme yhteystiedot:
Nivalan Seudun Golf ry
PL 47 (Ravitie 60)
85500 NIVALA   

Aukiolotiedot:
Kenttä:
Suljettu 17.10 ->
Range:
Suljettu 16.10 ->
Lähipelialue:
Suljettu 17.10 ->

Klubi/Kahvio aukioloajat: 
Suljettu tältä kaudelta 9.10 alkaen

Toimiston aukioloajat:
Ei säännöllistä päivystystä toimistolla loma-aikaan
Toiminnanjohtajan tavoittaa puhelimitse ja sähköpostitse talvikaudella
toimisto(ät)nivalanseudungolf.fi / 08 443700

Puhelimet:
Toimisto: 08 443 700
Caddiemaster: 050 3641 666
e-mail Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nivalanseudungolf.fi